Tuntuu, kuin vasta ihan eilen olisin istunut siskon kanssa keskustassa penkillä miettimässä tulevalle chihunpennulle nimeä. Meillä oli silloin Pokémon Go -seikkailu kesken, mutta pysähdyttiin pitämään tämä nimikokous. Pajun piti alunperin olla Pupu.
Kahdeksanviikkoisena Paju nosti koipea ekaa kertaa. Luulin, että se oli vahinko, vaan eipäs. En ole nähnyt muita urospentuja, jotka noin nuorena olisivat jo koipea nostaneet. Silloin jo tiesin, että nyt olen tekemisissä jonkun suuren ja mahtavan kanssa.
Kymmenen vuotta Raju-Pajua.. Miten voi olla? Mun mielestä Paju on ikuisesti joku kolmivuotias!
Vuosikymmenessä tuo pieni eläin on tuonut mulle paljon iloa, mutta myös ajoittaista päänsärkyä. Jos Worna osaa olla pässi, niin Paju on aina ollut oikein superpässi. Kuuluu toki rodun ominaisuuksiin. Jos Paju päättää että se tekee/ei tee jotain, niin luaja armahtakoon sitä, joka sen mieltä taikka toimintatapoja yrittää muuttaa.
Paju ei onneksi ole mikään maailman äänekkäin chihu, mutta sanoo kyllä jos on sanottavaa. Se on sekä herkkä draamalaama pikkuprinssi, että uhkarohkea ja reippaan räyhäkäs "minileijona" joka mielellään laittaisi itseään kymmenen kertaa isommat koirat nippuun. Pajulle ei ryttyillä!
Pazuzu viihtyykin ehkä enemmän (tuttujen) ihmisten kuin lajitovereiden seurassa. Mua se seuraisi vaikka maailman ääriin, on mun söötti ja uskollinen pikku perskärpänen.
Se on yllättävän sopeutuvainen, kunhan sen antaa sopeutua omalla tahdillaan. Esimerkkinä vaikka Pajun inho lapsia kohtaan: kyllä se niitä sitten sietää, jos lapsi tutustuu nätisti ja rauhassa.
Paju on yleensä aika arvokas (vähän sellainen, että hieman katsoo muita nenänvarttaan pitkin 🤭) ja ehkä jopa hivenen vakava heppu, mutta kun leikkituulelle sattuu, niin sen suosikkileikkejä on kaikenlaiset heitto/noutohommat. Varsinkin käpyjen heittely sitä viihdyttää kovasti. Mulla ja Pajulla on myös omat leikkimme joihin sisältyy paljon leikkipuremista, ulkopuoliselle nämä touhut varmaan näyttää aika häiriintyneeltä.
Ruoka maistuu, ja onkin välillä aika hankala tämä nykyinen yhtälö, että mulla on yksi ahne koira ja yksi nirso koira. Paju kun on varsin ovela, ja osaa nyysiä Wornalta jääneitä ruokia. Paju osaa myös larpata rikkaimuria, joten sen nenänpää on lähes aina jonkin pienen pölyn tai mupenan kuorruttama.
Pajun iho on muuten täplikäs, ja sen nakulla massulla onkin hieno ominaisuus: se vaihtaa väriä vuodenaikojen mukaan. Talvella täplät ovat vaaleita, kesän lähestyessä sitten tummuvat.
Niin kovin rakas ja raskas birthday boy on saanut tänään runsaasti rapsutuksia, herkkuja ja heittoleikitystä. Varsinaista lahjaa ei vielä ole, kun edelleen suunnittelen sitä isompaa settiä molemmille kesän synttärisankareille.
Pentukuvia:
