Lokakuun tiivistelmä (2019)

31.10.2019


- Muutan vähän näiden tiivistelmien muotoa tästä eteenpäin, tai no lähinnä kuvapuoli muuttuu: kolmen pikkukuvan sijaan yksi iso
- Tässä kuussa tapahtui suurin mullistus pitkään aikaan, kun meidän porukka kasvoi kahden kodinvaihtajan verran: cornarineidit Pipa ja Poppi tulivat taloon
- Kissojen kotiutuminen on joiltain osin alkanut hyvin, mutta myös haasteita on ollut ja on edelleen - tästä lisää ehkäpä omassa postauksessaan
- Pitkin kesää tuli ostettua koirille kaikenlaista yksittäispakattua sapuskaa, ja sehän tulee pidemmän päälle kalliiksi. Nyt tuli palattua "pakastin könttälaatikollisilla lihaa täyteen"-systeemiin, ja lompakko kiittää
- Aika sateista ja harmaata on ollut, harvoja aurinkoisia päiviä. Pakkaspäivätkin voi laskea yhden käden sormilla, mutta silti joka päivä on ollut sen verran koleaa, että oon pukenut nuo lyhytkarvaiset
- Räntääkin on satanut yhtenä aamuna maassa oli ihan todella ohut lumikerros, jota en ihan vielä ensilumeksi haluaisi tituleerata - vaikka näköjään aiempina vuosina tuollainen tomusokerikerros on mulle kelvannut 😂
- Kelloja siirrettiin, pimeys lisääntyy ja se tympii itse kutakin
- Menetettiin yksi leikkipaikka kun siitä tehtiin jonkin sortin rakennustyömaa, mutta sen tilalle on nyt löytynyt uusia temmellyskenttiä - ja samalla ollaan varovaisesti* tutkittu uusia hihnalenkkireittejä
- Käytiin Paukanevalla retkellä pitkästä aikaa
- Toinen "pitkästä aikaa"-juttu: käytiin keskustassa Pokémon GO-metsästämässä
- Käväisin koiranäyttelyssä ihan vaan koiria ja koirakrääsää katselemassa. Suosikkiroduista paikalla oli tuona päivänä vain pari, ja lähdin paikalta tyhjin käsin! Edes pantoja ei tarttunut mukaan, ei ollut oikein mitään erikoista tarjolla, heittäydyin nirsoksi
- Pihla oli tarkoitus sterkata tässä kuussa kun mulla olisi ollut mahdollisuus olla kotona sen toipumista seuraamassa, mutta sehän sitten ehti aloittaa juoksut.. Jotenkin muistelin että ne olisi yleensä alkaneet vasta marraskuun puolella. No, viimeiset juoksut, viimeinen valeraskaussirkus.. Ensi vuoden puolella sitten katsotaan tilannetta uudestaan
- Hihut kävivät päivähoidossa ja Tatti vielä erikseen yökyläilemässä

* Varovaisesti mun eksymispelon takia, vaikka kyllähän tuo älyluuri karttoineen yleensä auttaa selviytymään kotiin 😅

Sarvipää



Hyvää halloweenia!

Kas, auringonlasku

27.10.2019


Paras kamera on se, joka on mukana. Ja nyt se oli taas kännykkä. Ei harmita yhtään, sen verran hyvää jälkeä sillä saa.

Taustalla näkyvä (ehkä vähän sienen näköinen?) rakennelma on paikallinen vesitorni. En edes harkinnut muokkaavani sitä taustalta pois, kuuluu maisemaan. Ja oikeasti se on kyllä ihan suora, vaikka joissain näissä kuvissa näyttänee hitusen vinolta..

Vielä on värejä

18.10.2019


Mä oon "kauhistellut" tuota marja-aronia-puskaa jo kauan, kun sen on annettu kasvaa holtittomasti vailla minkäänlaista trimmausta, ja nyt runsas marjasato on pistänyt sen oksat roikkumaan rumasti. Mutta kappas, olihan siitä jotain hyötyäkin: se oli nätti koirakuvaustausta! Osa oksista roikkuu niinkin alhaalla, että jopa Paju pääsi niiden sekaan patsastelemaan.

Allaolevien yhteiskuvien ottaminen oli melkoista sirkusta. Ensin ihan tuon kuvauspaikan vieressä olevasta talosta karkasi labbis riemurallittamaan varmaan viisi kertaa putkeen, ja sen isäntä karjui sekä sille koiralle että etuoven sulkemisesta vastuussa oleville perheenjäsenilleen(?) ihan kurkku suorana.
Mun koirat olivat ihan hämillään siitä huutamisesta. Labukka ei ihme kyllä tullut meidän luo ollenkaan, vaan keskittyi juoksemaan kotitalonsa ympäri.

Kun labbistilanne oli ohi, asettelin taas koiria riviin. Yhtäkkiä tuo yleensä aika hiljainen tie alkoi täyttyä muista ulkoilijoista koirien kera ja ilman. Odotettiin sivussa että ruuhka hälvenisi, mä kun en kovin montaa ihmistä osaa nätisti shopata kuvan taustalta pois. No, eräät jäivät varmaan vartiksi juttelemaan ihan siihen lähelle.. Ja heillä oli koirakin. Vaikka mun koirat ei koe ihmisiä häiriönä ja olisivat muuten voineet siinä istua nätisti, niin se takana oleva rekku olisi saanut ainakin Pepin mulkoilemaan taakseen ja olemaan rauhaton.

Eipä auttanut muuta kuin odottaa, ja lopulta sitten vihdoin pääsin kuvaushommiin.
Juuri tuon ihmismäärän takia jätin poikkeuksellisesti hihnat koirille, ajattelin että tulee vähemmän paheksuvia tuijotuksia kun eivät tavallaan ole täysin irti. Joskushan hihnat voi olla ihan jees kuvissa, jos sopivat väreiltään kuvaan taikka ovat niin neuraalin väriset etteivät hypi silmille.

Olisi kiva jos tulisi sellaisia huurteisia pikkupakkaspäiviä.. Ja ensiluntakin toki odotan jo, mutta saan vissiin odottaa sitä vielä aika kauan.

 
template base by Designer Blogs