Helmikuun tiivistelmä (2024)

29.2.2024


- Oli muutamia nättejä pakkaspäiviä, mutta suurin osa helmikuusta oli harmaata, jäistä ja/tai vetistä plussa/pikkupakkasjojoilua. Ja koko ajan tuuli pirusti
- Lunta on edelleen hervottomasti, pitää varmaan hankkia kahluusaappaat ja joku kumivene jotta voidaan sujuvasti ulkoilla sulamisvesien seassa
- Käytiin siskon kanssa Paukanevalla pitkästä aikaa
- Äiteen ihana Werneri-pappamopsi poistui keskuudestamme
- Tältä kuulta tulee vielä pari kuvapostausta, sureminen on vaan vienyt kaikki mehut eikä ole ollut intoa käydä niitä kuvia läpi vielä
- Pihu teki valokuvamallin keikkaa
- Karvanvaihtopyörremyrskyn ytimessä ollaan vahvasti
- Wornaa piti näyttää lääkärille, kun sillä ilmeni silmävuotoa joka ei kotikonstein hoitunut. Tulehdushan sillä oli vasemmassa silmässä, sitä hoidetaan nyt tippakuurilla. Luultavasti saanut ulkoa jotain silmäänsä, kun tykkää niin piehtaroida

Werneri 2010-2024

25.2.2024


Jälleen jouduttiin sanomaan hyvästit ihanalle koiravanhukselle, kun äiteen Werneri-mopsipappa lähti tähdeksi taivaalle.

Lähes 14 vuoden hienoon elämänkaareen mahtui jos jonkinlaista. Nuorisolaisena Werneri oli melkoinen villi viikari: mua ei ole koskaan yksikään muu koiranpentu leikkipurrut niin lujaa kuin tämä poika. Se oli myös Pepin ensimmäinen koiratoveri sen uudessa kodissa, saivat yhdessä pentupölhöillä.
Aikuistuttuaan Wekusta kehittyi mitä hienoin herrasmies, joka kuitenkin säilytti myös sen leikkisän puolensa. Mulla ja Wernerillä olikin omat tietyt leikkimme, joita leikittiin vielä papan poismenoa edeltävänä iltana.

Wernerillä oli upea luonne. Mopseissa on usein ripaus sellaista kipakkaa kiukuttelutaipumusta, ja vaikka se tuo pikantin lisänsä niihin, se voi olla myös hankala elementti tietyissä raameissa. Wernerissä tätä ei ollut lainkaan, se taisi hermostua kunnolla ehkä kerran elämässään, ja sekin oli aiheesta, kun joku iso koira sitä puistossa härkki liiaksi.

Werneri oli rento, alati hyväntuulinen ja iloinen kaikkien kaveri. Arjessa helppo ja mukava möllykkä. Sellainen koira, joka pystyi ihan vaan aurinkoisella läsnäolollaan tuomaan iloa synkimpiinkin päiviin. ❤

Weku halusi olla kaikessa mukana. Se oli myös tosi sporttinen, vielä vanhanakin sen päivän kohokohta tuntui olevan meidän yhteinen iltalenkki. Vauhtia piisasi vielä tässä elämän ehtoopuolellakin, niin se vaan mennä tepsutti vauhtia kuin mä, Pihla ja Worna, joskus kovempaakin! 😁
Se oli myös se "alkuperäinen vesipeto" - tykkäsi loiskia rantavedessä, ja joskus uskaltautui ihan uimaankin. Kesäisin olikin tärkeää viedä poikaa veden äärelle. Aina toivottiin että se näyttäisi meidän muille koirille esimerkkiä vesileikkien ilosta.

Wernerin synttärit oli kesällä, ja usein sille värkättiin voikukkaseppele synttärikuvia varten, mutta Weksnerillä oli käsityksensä siitä hommasta: se koki, että seppele olikin itse asiassa synttäriherkku, ja niinhän ne kukat päätyivät joka kerta synttärisankarin suuhun joko ennen tai jälkeen sen kuvan oton. 😅

Pari vuotta sitten Werneristä tuli lähes kuurosokea. Tällainen aistien heikentyminen ja menetys on ymmärrettävästi iso ja pelottavakin muutos kenelle tahansa, mutta Werneri kohtasi tämänkin haasteen "hymyssä suin" - ei masentunut, ei muuttunut pelokkaaksi.
Mä ja äitee toimittiin sitten sen "opasihmisinä", ja se luotti meihin sataprosenttisesti. Ja koska luotto meihin oli niin kova, niin pappahan eli ja meni menojaan täysillä, kun tiesi että me katsotaan sen perään, estetään törmäykset ja tippumiset.

Tämä komia vaari oli niin erityinen, suuri persoona..
On taas todettava, että olen pohjattoman kiitollinen kaikista ihanista yhteisistä muistoista.

Kiitos kun olit, Werneri. Ikävä on kova. Sano terveisilä muille sinne jonnekin. ❤

Tammikuun tiivistelmä (2024)

31.1.2024


- Tuntui ettei tämä tammikuu lopu ikinä
- Oli jälleen surullista pakata joulu pois, mutta sieltäpä se taas tulee loppuvuodesta
- Suurin osa kuusta oli Kunnon Talvea, eli reippaasti lunta, ja myös ehkä jopa hieman liiankin reippaasti pakkasta. -30° taisi olla kylmin mitä täällä oli
- Ihan ärsytti ne kaikki kauniit turbopakkaspäivät, kun olisin halunnut kuvata, mutten vaan pystynyt kiduttamaan itseäni noissa asteissa - lenkeillä piti keskittyä selviytymiseen 😐 Oli se koomista kun mä kärsin, ja siinä vierellä Worna menee silleen JEE TÄÄ ON PARASTA IKINÄ, VOISKO OLLA VIELÄ VÄHÄN KYLMEMPÄÄ
- Osaanhan mä toki pukeutua kylmään, mutta silti mun naaaaama jäätyyyyy
- ...Nyt sitten loppukuusta homma lässähti siihen toiseen ääripäähän, eli juhannuskelit ja vettä/räntää, unohtamatta pikkupakkasia jotka toivat mukanaan kerrassaan ihanat jääkerrokset kaikkialle
- Käytiin porukalla telttailemassa yön yli paikallisessa koirametsässä. Kylmä ei tullut, paikat vaan kipeytyivät pehmusteiden puutteesta 😅
- Worna vetäisi varpaaseensa haavan juurikin tuon aiemmin mainitun jään ansiosta, aika nopeasti se kuitenkin parantui
- Luulin saaneeni W:n aitahyppelyn jotenkin hallintaan, mutta sitten otettiin siinä takapakkia
- Hankin uuden kännykän, kun edellinen uskollinen luuri heitti lusikan nurkkaan. Oletin että tämä toisi kännykkäkuvausinnon takaisin, muttei sitä ole vielä ainakaan tapahtunut
- Worna aloitti karvanvaihdon, Pihun turkki tekee mitä tahtoo
- Pipa täytti 13v

Night at the Koirametsä

26.1.2024


Käytiin ruksaamassa siskon bucket listiltä pois kohta "nuku teltassa talvella". Tämä päätettiin toteuttaa tuolla paikallisessa koirametsässä, koska siellä voi antaa koirien mennä menojaan, eikä tarvitse murehtia että joku random haluaa yhtäkkiä tukkia itsensä samalle makkaranpaistopaikalle. Antisosiaalisia? Mekö? Eeeheeeii...

Koiria oli mukana W, Pihu ja siskon Käpy. Pajun jätin suosiolle äiteen luo yökyläilemään, koska vaikka se olisi puettuna pärjännyt mukana, se ei vaan yksinkertaisesti nauti talviulkoilusta yhtään, varsinkaan noin suurissa määrin.

Istuttiin iltaa nuotion ääressä, koirillakin oli kivaa, saivat touhuta mitä halusivat ja nakkiakin oli tarjolla. Kun lopulta vetäydyttiin telttoihimme, pakkasta oli sellaiset -3°. Aamuun mennessä tuli vielä pari pakkasastetta lisää.

Viimeisimmästä telttareissusta on vierähtänyt tovi, ja Wornahan oli taas melko levoton teltan uumenissa. Päätin, että ostan isomman teltan meille, se voisi helpottaa tilannetta. Lisäksi kannattaisi varmaan kesäisin hyödyntää takapiha ja harjoitella telttayöpymisiä siellä, mutta jotenkin pelkään että joku tekee meille siellä Bodomit 😅

Kylmä ei tullut, oltiin varauduttu siihen kunnolla (varsinkin siskolle pitäisi myöntää joku mitali tästä), isompi ongelma oli hangen kova pinta. Nythän on taas ollut tätä iänikuista plussa-pakkanen-jojoilua, joten eipä ole pehmeää lunta enää missään. Pehmusteita olisi siis pitänyt olla enemmän mukana. Aamulla oli paikat aika kipeänä, mutta oli se sen arvoista!
Mielenkiintoinen kokemus, ja alettiin heti suunnittelemaan seuraavaa, kenties hieman pehmeämpää reissua, jahka tulee sopivan leuto yö vastaan.

Tuo jo mainittu kova hanki sitten kostautui vielä toisellakin tavalla, kun aamulla huomasin että Wornalla oli yksi takatassu ihan veressä. Pelkäsin että siltä oli revennyt kynsi, mutta onneksi ei sentään, oli vain tullut haava yhteen varpaaseen. Sitä tässä nyt sitten hoidetaan kuntoon.

Kaikki sinisen sävyt

22.1.2024


Mun uskollinen 85mm linssi on ollut poissa kuvioista jo pari vuotta, kun vaikutti vahvasti siltä että se on tullut tiensä päähän. Erroria pukkaa, homma ei pelitä, ja Googletuksen perusteella ko. ongelma ei ole mikään simppeli korjattava. Oon ollut tuon obiskan tilasta aika murheellinen, kun sillä ei ole pelkästään kiva kuvata, vaan sillä on jo tunnearvoakin!

Onneksi en ollut siitä hankkiutunut eroon kuitenkaan. Joulun alla epätoivoisena tökkäsin sen yhtä tunnearvokkaaseen ikivanhaan 1100d-runkoon kiinni, ja kas, siinä se toimii?? On se pari kertaa väläyttänyt sen errorin siinäkin, mutta oon silti pystynyt ihan kokonaisia kuvaussessioita vetämään sillä alusta loppuun! Oon tästä hyvin hämmentynyt, mutta iloinen.
Tosin nyt kun oon zoomiputkella kuvaillut kauan, niin kiinteään tottuminen ottaa taas oman aikansa.

Mitä näistä itse kuvista sanoisi.. Joo, Pihlalla on takki niskassa. Sen turkki on tuollainen, no, sterkatun vanhuskoiran höttöturkki. En enää ihan täysin luota sen "lämpöominaisuuksiin", joten -15° ja sitä kirpeämmillä pakkasilla takitan muorin varmuuden vuoksi. Tossut laitan sille -20° ja sitä alemmissa lukemissa. Mikä logiikka, miksei vaan saman tien laita niitä kun pukee takinkin? No, Pihu inhoaa tossuja ja vaikuttaa pärjäävän ilman ihan hyvin, joten vältän niiden laittamista viimeiseen asti.

Vihdoin myös kuvia Pajun ihanasta piposta! Vielä pitäisi ottaa joku yhteiskuva jossa näkyisi meidän mätsäävät pipot.

 
template base by Designer Blogs