Lokakuun tiivistelmä (2018)

31.10.2018



- Vaihtelevat kelit. Pakkasta ja ihan liian lämmintä vuorotellen
- Aika vähäsateinen lokakuu kuitenkin, taisi auringonpaistetta näkyä enemmän kuin sadepilviä
- Laiha ensilumikin tuli. Oikeastaan "tieteellisesti" tuollaista ei kai edes lasketa ensilumeksi, mutta mä nyt omilla mittapuillani laskin kuitenkin. Lunta oli maassa asti = ensilumi!
- Käytiin usein siellä uudessa koirapuistossa josta joskus jo mainitsin
- Mökilläkin käytiin pitkästä aikaa
- Pepin innostus keppeihin on taas herännyt
- Lulu kävi valjastelemassa
- Siskon chihut oli pari päivää täällä meitä ilahduttamassa
- Loppukesästä voivottelin kuinka Pepillä ja Pajulla on kyljissä ylimääräistä löllöä. Pajulta on niistä enimmät tippuneet pois, Peppi on edelleen vähän paksuhko mun mielestä. No, jatketaan yrittämistä
- Pihlalla oli ehkä huomaamattomimmat juoksut ikinä.. Piti itsensä tosi hyvin siistinä vissiin, eikä käytöksestäkään huokunut sitä juoksuhäröilyä mitä yleensä on ollut havaittavissa. Ihan kiva näin, mutta toisaalta tällainen tavallisesta poikkeava stressaa, koska yksi lähipiirin koiria joutui just kohtutulehdusleikkaukseen.... Seuraillaan tilannetta
- Ihan kuun viimeisinä päivinä löysin Pepin kainalosta tulehtuneen iholäntin. Muistuttaa hotspottia, ja semmoinen se varmaan onkin. Hoidan sitä nyt ensi alkuun itse, toki lääkärireissu koittaa jos en saa tuota kuriin. Ihan hyvältä näyttää nyt ainakin. Tötterökupoli piti kaivaa esiin ettei Pööve saa enää nuoltua sitä haavaumaa, onneksi oli vielä tallella

Vähänlaisesti valkoista

28.10.2018




Näissä otoksissa on nyt sitten tämän vuoden ensilumet ikuistettuna, vaikka lunta näistä koirakuvista on hyvin vaikea havaita. Siksipä laitoinkin mukaan vielä nuo pari lähikuvaa maastosta..

Oikeastaan nämä surkeat, ei edes tomusokerin titteliä ansaitsevat "lumet" satoivat jo tuossa to-pe yönä, mutta tuolloin mulla oli kädet täynnä hoitohihuja, eikä kuvaaminen innostanut. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ainahan nämä ensilumet pitää tänne kirjata, tuli sitä kuinka vähän tahansa. Todella tärkeää dataa!

Nämä mukavat pikkupakkaset olisivat kivasti ylläpitäneet kunnon lumikerrosta, mutta eih.. Ja pian on tulossa uusi lämpöaalto, eli tämä on ilmeisesti taas tällainen loppuvuosi että lunta saa odotella kauan.

Alla vielä kännykkäkuvia. Nykyäänhän homma menee niin, että kun kamera-kamera on sujautettu laukkuun, tytöt alkavat riehumaan. Jos yritän ottaa kameran taas esille, leikki loppuu lyhyeen. Ei toivoakaan että saisin kunnon liikekuvia ilman avustajaa joka "hämää" koirat leikkimään kyttäämättä kameraa. En oikein ymmärrä miten sillä kameralla on niin lamaannuttava vaikutus, kovasti olen yrittänyt tehdä kuvaustilanteista positiivisia namien sun muiden kautta..

No, kyllä mulle nämä iänikuiset pönötyskuvatkin kelpaa. Ja onneksi sentään se kännykkäkameran läsnäolo ei neitejä häiritse.



Harvinainen kuva jossa näkyy Paju riehuvien tyttöjen kera. Tässä se on just tulossa mun luo turvaan, kuten se tekee aina kun tytöt alkavat leikkimään keskenään. Jos tytsyt olis tuosta kääntyneet rynnimään kohti Pajua, olisin ärjäissyt niille pysäytyskäskyt. Pajun turvallisuus on tärkeä juttu!

Kissakuumetta tai sitten ei

23.10.2018


On jotenkin ihan outoa omistaa vain yksi kissa, ja tuskailen nyt sen suhteen että pitäisikö Lululle hankkia kissakaveri vai pärjääkö se täällä koirien seassa näin.

Kissojen tutustuttaminen toisiinsa on mun kokemusten perusteella ihan puhdasta tuskaa ja voi kestää kauan. Lulu on yleensä aika sopeutuvainen ja hyväksyy uudet tulokkaat, mutta se uusi tulokas itse voi olla paljon vaikeampi tapaus - ja kun noihin koiriinkin sen pitäisi tottua repimättä niiltä silmiä päästä..

Lämmöllä vaan muistelen niitä aikoja kun Lulu ja Mamba vielä olivat parhaat kaverit - nehän leikkivät ja nukkuivatkin yhdessä. Mamballe jouduin etsimään uuden kodin vuosia sitten, kun se ihan yhtäkkiä ei enää tullutkaan toimeen edes Lulun kanssa, vaan kävi säälimättä tappoelkein sen kimppuun koko ajan. Eristäminen oli kaikille tosi raskasta, enkä lopulta jaksanut sitä enää. Kuin ihmeen kaupalla löysin sille uuden hyvän kodin jossa se edelleen elelee onnellisena ainoana kissana.
Noita ystävyyden aikoja olisi niin kiva nähdä taas.. Jos löytyisi Lululle joku kiva, tasapainoinen lajitoveri.

Toisaalta Lulu vaikuttaa olevan aivan tyytyväinen nykytilanteeseenkin. Se on niin mun perään, että kunhan mä vaan leikitän ja paijaan, niin kaikki vaikuttaisi olevan oikein hyvin. Ja kyllähän se noista koiristakin jollain tasolla tykkää, aina on niitä tervehtimässä kun tullaan ulkoa ja pesee, suorastaan hoivaa varsinkin Pihlaa.
Mutta sitten taas.. Juuri tätä punnitsemista on tullut harrastettua paljon nyt. Enpä tiedä.

Kaksi asiaa on varmaa:
- Lulu ei ole mun viimeinen kissa
- Se seuraava kissa tulee olemaan koditon yksilö paikalliselta eläinsuojeluyhdistykseltä. Ei enää ikinä mitään kaupan ilmoitustaulun tautisia pentuja..

Luluhan muuten täyttää ensi vuonna jo 10 vuotta, mikä tuntuu ihan uskomattomalta koska tuo on vieläkin niin pentumaisen hölmö ja leikkisä otus. ❤

Lisää syssykuvia

16.10.2018



Kuvausinto raahustaa jossain pohjamudissa, mutta pakkohan se on jaksaa tarttua kameraan jos meinaa jotain syksyisiä kuvia saada ennen kuin kaikki lehdet makaa ruskeina maassa maatumassa..

Yllä olevia kuvia ottaessa joidenkin (köh Pihla ja Paju, Peppi ei moiseen sorru) piti saada maistaa ihan pikkuisen vanhoja mustikkoja tuolta ryteiköstä.. Niiden ilmeet oli aika mielenkiintoiset hetken sen jälkeen, harmi etten niistä hoksannut ottaa kuvia.

Alla vielä pari yhteiskuvaa,

 
template base by Designer Blogs