On jotenkin ihan outoa omistaa vain yksi kissa, ja tuskailen nyt sen suhteen että pitäisikö Lululle hankkia kissakaveri vai pärjääkö se täällä koirien seassa näin.
Kissojen tutustuttaminen toisiinsa on mun kokemusten perusteella ihan puhdasta tuskaa ja voi kestää kauan. Lulu on yleensä aika sopeutuvainen ja hyväksyy uudet tulokkaat, mutta se uusi tulokas itse voi olla paljon vaikeampi tapaus - ja kun noihin koiriinkin sen pitäisi tottua repimättä niiltä silmiä päästä..
Lämmöllä vaan muistelen niitä aikoja kun Lulu ja Mamba vielä olivat parhaat kaverit - nehän leikkivät ja nukkuivatkin yhdessä. Mamballe jouduin etsimään uuden kodin vuosia sitten, kun se ihan yhtäkkiä ei enää tullutkaan toimeen edes Lulun kanssa, vaan kävi säälimättä tappoelkein sen kimppuun koko ajan. Eristäminen oli kaikille tosi raskasta, enkä lopulta jaksanut sitä enää. Kuin ihmeen kaupalla löysin sille uuden hyvän kodin jossa se edelleen elelee onnellisena ainoana kissana.
Noita ystävyyden aikoja olisi niin kiva nähdä taas.. Jos löytyisi Lululle joku kiva, tasapainoinen lajitoveri.
Toisaalta Lulu vaikuttaa olevan aivan tyytyväinen nykytilanteeseenkin. Se on niin mun perään, että kunhan mä vaan leikitän ja paijaan, niin kaikki vaikuttaisi olevan oikein hyvin. Ja kyllähän se noista koiristakin jollain tasolla tykkää, aina on niitä tervehtimässä kun tullaan ulkoa ja pesee, suorastaan hoivaa varsinkin Pihlaa.
Mutta sitten taas.. Juuri tätä punnitsemista on tullut harrastettua paljon nyt. Enpä tiedä.
Kaksi asiaa on varmaa:
- Lulu ei ole mun viimeinen kissa
- Se seuraava kissa tulee olemaan koditon yksilö paikalliselta eläinsuojeluyhdistykseltä. Ei enää ikinä mitään kaupan ilmoitustaulun tautisia pentuja..
Luluhan muuten täyttää ensi vuonna jo 10 vuotta, mikä tuntuu ihan uskomattomalta koska tuo on vieläkin niin pentumaisen hölmö ja leikkisä otus. ❤
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti