31.8.2018

Elokuun tiivistelmä (2018)



- Elokuun viimeinen päivä - kesä on nyt sitten ohi. Siihen mahtui kaikenlaista kivaa, mutta myös surua ihan tässä loppupuolella Pipsan yllättävän poismenon myötä
- Onpas vaikea alkaa listaamaan kuukauden muita tapahtumia tuon menetyksen mainittuani
- Mutta yritetääs nyt kuitenkin kun kerran tällainen postausperinne on pitänyt aloittaa
- Lulusta tuli Pipsan poistuttua entistä läheisyysriippuvaisempi (jo ennen tätä oli varsinainen iilimato). En ihan ymmärrä miksi näin, eivät ne ikinä olleet mitään ylimpiä ystäviä, ei luulisi toisen puuttumisen ahdistavan. Voisiko se yrittää jotenkin lohduttaa mua..?
- Pihla heivasi loputkin pohjavillat pois ja on taas kalju kojootti, talviturkkia odotellessa..
- Ostin pitkään himoitsemani snuffle mat-nuuskuttelumaton. Se on ollut tosi suosittu. Paju siitä ei niinkään piittaa ainakaan vielä, mutta tyttöjen mielestä se on oikein kiva. Piilotan siihen joka ilta herkkuja esiin nuuhkittavaksi
- Paju lopetti sisälle kuseksimisen. Matot pois lattioilta, ja aloin taas kehumaan sitä ulos tehdyistä pissoista. Ihan kuin pentuaikoihin oltaisiin palattu. Jossain vaiheessa sisäpissit sitten loppuivat ja matot ovat tehneet paluun. En oikein tiedä mikä aivopieru tämä homma oli
- Erään työpäivän aikana löysin hämmentyneen oloisen nuoren tervapääskyn autotien vierestä. Vein sen kotiin, ja viikon ajan hoidettiin äiteen kanssa yhteistyöllä se kuntoon. Ruokintaa, lepoa ja päivittäisiä lentoharjoituksia. Tämä liittyy koiriin siten, että oli niin kiva seurata kuinka fiksusti Pihla osasi tarkkailla linnun touhuja kun se oli häkissä lattialla. Pihu makoili häkin ääressä vaan ja katsoi, ei yrittänyt töniä tai läpsiä häkkiä kumoon. Muita koiria lintu ei niinkään kiinnostanut, vähän haistamssa kävivät. Lopulta tämä tirppa sitten toipui ja pääsi kuin pääsikin lentämään vapauteen!
- Peppiä ja Pajua (toki Pihlaakin) kiinnostaa enemmän takapihan tuntumissa seikkailevat & ruokailevat siilit
- Saatoin shoppailla vähän pantoja, niitä ei ole koskaan liikaa.. Tai edes tarpeeksi
- Telttailtiin!
- Testattiin "uusi" koirapuisto. "Uusi", koska.. No, samalla paikalla oli aiemmin puisto. Se purettiin, tilalle piti tulla huoltoasema. Sitä ei sitten tullutkaan, joten kaupunki päätti rakentaa taas koirapuiston samalle paikalle. Tämä setti eroaa entisestä siinä mielessä, että nyt on pikkukoirille oma puoli, ja molemmilla puolilla on hakepohjat. Arvosanaksi ehkä.. 2/5.. Aika pikkuruisia aitauksia ovat, ei penkkejä, pikkukoirien puolella ei ole mitään (ei puita, ei kiviä, jne.), ja isoillakin on vähänlaisesti mitään kiinnostavaa haisteltavaa. Ehkä sinne tuodaan myöhemmin jotain..?
- Pepille ja Pajulle jäi kesästä ehkä vähän ylimääräistä löllöä kylkiin.. Katsotaas jos saadaan se pois syksyn aikana
- Heijastinliivit, vilkkuvaljaat sun muut on kaivettu esiin

23.8.2018

Pipsa 2005-2018


13 vuotta tämä kissa oli osa mun elämää.. Ja nyt se on poissa, tiistai-iltana siirtyi ajasta ikuisuuteen.
Pitkä ja värikäs elämä sillä oli, se sentään lohduttaa.

Pipsa oli ehkä maailman antisosiaalisin kissa, mutta silti niin persoonallinen ja ihana. Kun itse juuri 13v muksuna tämän kauniin pennun sain, kuvittelin että siitä tulee sylissä viihtyvä, vahvasti muhun kiintyvä pikku kisumisu. Joo, ei tullut. Pipsa kulki aina ihan omia reittejään, oli vakava ja oman arvonsa tunteva eläin.. Ei juurikaan piitannut muiden eläinten taikka ihmisten seurasta.
Jos Pipsa tuli viereen makoilemaan ja antoi silitellä tai innostui leikkimään, se oli söpöintä ikinä. Siinä sitä tunsi itsensä erityiseksi, jos tämä leidi koki että nyt tämän seurassa voi vähän "hassutella", niin harvinaista se oli.
Ja kun Pipsa kehräsi, se kehräsi tunteella. ❤

Pipsa haudattiin isoveljeni tontille, Lolan viereen. Veljeni luona asuu myös Pipsan poika Mökö (joka on lähtöisin Pipsan ensimmäisestä ja ainoasta pentueesta jonka se ehti pyöräyttää kun leikkaamattomana nuorena karkasi ulos), joten siellä oli sille hyvä viimeinen leposija.

Lepää rauhassa, mun kaunis kilpparimummeli. 💔 ❤

Alla vielä muutamia kuvia vuosien varrelta, alkaen vuodesta 2006. Kuvissa näkyy mm. Pipsa toisen pentunsa vierellä (pentuja oli siis vain nämä kaksi) sekä Pipsan ja Lulun ensimmäinen yhteiskuva.