Joulu 2K21

24.12.2021


Sieltä se joulu taas tuli. Hieman erilaisena tänä vuonna, meillä on täällä jouluvieras! - ja totta kai jotain murhettakin pitää olla meneillään ettei liian helpolla päästä, nimittäin Pihla on loukannut jalkansa ja on sen vuoksi pakkolevossa.

Koska sääolosuhteet ovat olleet aika mielenkiintoiset taas (lunta on ja pakkasetkin tekivät paluun, mutta äskeisten plussapäivien takia alimman lumikerroksen päällä on veitsenterävä jääkerros) ja Pihla ei saa liiemmin liikkua, Worna pääsi taas joulukuvien päärooliin. Synkähköjä kuvia, kun niitä ottaessa ei ollut puiden oksilla enää ripaustakaan lunta.
Saatiin kuitenkin onneksi valkea joulu, eilen pyrytti melko reippaastikin lunta ja lisää on luvassa.

Koirille hankin lahjaksi lattiaan imukupilla kiinnitettävän vetolelun ja koirien jouluruokaa (kyllä, nyt löysin sitä taas, tosin eri valmistajalta kuin silloin vuosia sitten). Kissoille myös saman valmistajan "joulusilliä" sekä herkkuja sisältävän kuusenkoristeen. En vielä tiedä laitanko sen pallon oikeasti kuuseen vai annanko leluksi..



Halusin kuitenkin lopuistakin elukoista jonkinlaiset joulutuskuvat, joten tässäpä niitä (+ jotain yleistä joulufiilistelykuvastoa):



Hyvät joulut kaikille jotka tänne blogiin vielä eksyy!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 
template base by Designer Blogs