Viime viikolla jouduttiin hyvästelemään jälleen yksi ihana muorisojaoston jäsen, kun äiteen Wilima nukkui pois.
Wilima oli räväkkä täti, mutta samalla arvokas, hillitty leidi.
Lola-muorin poismenon myötä Wilima havaitsi, että oman koiraporukan matriarkan paikka oli auki, ja sen se otti itselleen.
Wilimalle ei ryttyilty, ainoastaan juuri sen oman porukkansa ”alamaisilta” se sieti jonkin verran leikkimielistä kiusantekoa.
Wiwi oli väsymätön eläinohjelmiin erikoistunut mediakriitikko. Oli kyseessä sitten luontodokumentti taikka minimalistinen piirretty, Wilima tunnisti eläimen kuin eläimen, ja aina oli sanottavaa. Pillit päällä ajava ambulanssi taas herätti pikkumustassa sen sisäisen suden, silloin saimme kuulla haikeaa ulvontaa.
Olihan sillä vahva luonne, selkeä oma tahto, iso ääni. Nyt on oudon hiljaista.
Kun Wilima jotain kommentoi, sen takajalat toimivat kuin jousina. Siinä se sitten pompsahti jokaisen haukahduksen jälkeen, tuntui että taikuri itsekin välillä yllättyi kaikkein korkeimmista pompuistaan! ✨
Wilimalla ja Pepillä oli aivan erityinen ystävyys. Olivat samalla aaltopituudella. Molemmat enimmäkseen oman arvonsa tuntevia viilipyttyjä, mutta leikistä tai muusta innostuessaan olivat melkoisia vauhtihirmuja.
Jotkut saattavat kuvitella että mopsit ovat hitaita - eivät todellakaan ole.
Wilimalla oli vahva työmoraali. Näyttelyissä ja mätsäreissä sille meni työmoodi päälle, ja se suorastaan huokui eleganssia - paitsi sen yhden kerran, kun oma emäntä oli handlerina: sen Wimpula koki kutsuna leikkiin! 😁
Wilima inhosi vettä yli kaiken, kerran mätsärikehässä se hyppi tarkasti joka kipityskierroksella yhden ja saman pikku lätäkön yli, ettei vaan yksikään varvas osuisi siihen.
Aurinkoa se rakasti, hakeutui sisälläkin aurinkoisiin kohtiin nukkumaan kuin kissa ikään. Kesäisin piti takaoven olla auki, jotta muori sai mennä ja tulla auringonpalvomisreissuiltaan. Siellä se silmät kiinni nautiskeli lämmöstä. Onneksi ehti vielä tämän kesän kokea.
Siellä, missä se nyt on, on varmasti lämpöä riittämiin. Ja kaverini sanoin: ”nyt on ambulansseja joille huutaa”. Monia kavereitakin siellä on seurana, kuten se kauan kaivattu Peppi. ❤
Kiitos kaikesta, rakas Wilima. ❤
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti