
- Kuun puoleenväliin asti oli lämpimämpää kuin elokuussa! T-paitakeliä
- Oli se jokseenkin jännää, kun elokuussa aamulla mentiin melkein nollaan, ja sitten syssymmällä yhtäkkiä samaan aikaan aamusta 16°
- Wornakin kävi vielä uimassa
- Lämmön ansiosta puissa on vielä runsaasti lehtiä ja osa on vielä aika kesäisessä asussakin. Se syksyn värikkäin vaihe on siis vasta edessä
- Loppukuusta sitten alkoi viilenemään kohti vuodenaikaan paremmin sopivia lämpötiloja
- Paljon tosi kauniita, aurinkoisia päiviä. Sadetta taas.. No, ihan sopivasti
- Kävin Pajun vaatteita läpi ja totesin, että vaikka kaikenlaisia paitoja on runsaasti, on sen talvitakit jo melko kulahtaneita. Nettikauppojen outletteja kaivamalla löytyi hyvältä vaikuttava "folio"vuorattu takki. ...Jota tosin sisko pääsee lyhentämään takaa hieman 😅
- Pajulla oli hengitystieoireita, käytiin niistä sitten lääkärissä. Siellä selvisi myös, että Paju oli lihonut melkoisesti edelliseen käyntiin verrattuna 🙈 Tsiisus! Ei tuo edes näytä lihapullalta, ihan yllätyin.. Mutta juuh, vaaka ei valehtele. Varmaan ruoka-annokset lipsahtaneet liian isoiksi, tai sitten se on mun poissaollessa tyhjentänyt Wornan Kongia..
- Wornan kimppuun käytiin hihnalenkillä TAAS 😞 Tuossa koirassa on jotain, joka ärsyttää toisia uroksia. Tällä kertaa kyseessä oli jo Pihlan ja Pepin ajoilta tuttu koira, lempeä ja nyt jo iäkäskin löllykkä, jonka omistajakin oli ihan todella järkyttynyt, kun se Wornan kurkkuun syöksyi. Ei käynyt kuinkaan, koira saatiin nopeasti irti. Mutta on tämä aika hurjaa, ja joku arempi koira varmaan jo vähän pelkäisi ohitustilanteita. Muistutuksena: mä otan aina W:n ohituksen ajaksi lähelle itseäni, ja niin, että mä oon sen ja ohitettavan välissä - se ei siis huitele hihnan mitalla pitkin tietä
- Perinteinen, (valitettavasti) joka vuosi toistuva ärsyyntymisen aihe on taas läsnä: ihmiset (koiralliset, koirattomat ja pyöräilevät) jotka ei käytä yhtään mitään valoja/heijastimia pimeän aikaan!
0 comments:
Lähetä kommentti