Tammikuun tiivistelmä (2021)

31.1.2021


- Tätä vuotta ei tarvinnut aloittaa lumettomissa maisemissa: lunta on ollut maassa ihan ekasta päivästä lähtien, ja sitä on tullut tasaisesti lisää - mahtavaa!
- Kaikenlaisia sääilmiöitä on tullut koettua, onneksi kuitenkin enimmäkseen ihan talveen sopivia juttuja, mm. pari lumimyrskyä. Vettä/räntää satoi vain yhtenä viikonloppuna
- Pakkasta oli kovimmillaan -23°
- Aurinko näyttäytyi, mutta olisi se voinut näyttäytyä useamminkin
- Kaiken kaikkiaan on ollut ihanaa, kun on Oikea Talvi meneillään. On ollut tässä mieli vähän maassa useammastakin syystä, mutta kaikki murheet unohtuu, kun pääsee riehumaan syvään lumeen koirien kanssa. KIITOS, TAMMIKUU 2021!
- Voitin valtavan kasan Oscar-herkkuja nettiarvonnasta
- Paju on lihonut, kun sille nämä upeat talvikelit ei ole ollenkaan mieluisia, eikä se pärjää syvässä hangessa. Pitää sen ruokamääristä nipistää vähän pois ja/tai korvata osa kasvismössöllä tms.
- Pihla sen sijaan on hoikistunut, vaikka toki sen olemus on solakampi myös siksi, että se on tiputtanut ainakin puolet pohjavilloistaan...
- Pipa täytti 10v
- Lainamopsi Waltteri täytti 5v
- Hyvä tuuri koirapuistokaverien suhteen jatkui, Worna on taas päässyt leikkimään tosi monien samanikäisten junnujen kanssa, ja kyllähän sillä on sitten ollut kivaa
- Worna on ollut ekoja kertoja liinan päässä alueilla, joissa on pikkuisen liikaa rusakkoliikennettä. Hyvin on sujunut
- Käytiin Paukanevalla
- Worna täytti 6kk, penskan kuulumispostaus tulee jossain vaiheessa, toivottavasti ennen kuin se ehtii täyttää 7kk!
- Käytiin citylenkillä pitkästä aikaa
- Kaverini Rambo-kissa oli meillä viikonlopun verran hoidossa. Iso musta pantteriherra. Annoin sille koko olohuoneen käyttöön, enkä päästänyt omia elukoita sinne, ettei tule minkäänlaista draamaa. Aika kivuttomasti sen vierailu sitten sujuikin
- Piti alkaa pohtimaan, mitä nappulaa Worna söisi jatkossa, kun kasvattajan kautta ostetut säkit alkoivat tyhjentyä
- Olisi ollut mahdollisuus käydä järven jäällä koirien kanssa, mutta en ainakaan vielä uskaltanut lähteä, vaikka jäällä oli ilmeisesti aika hyvin paksuutta jo. Pelkään vaan jäihin tippumista ihan superpaljon
- Aidan korkeutta pitää todellakin nostaa, W meni äiteen vahtivuorolla helposti yli kun olisi halunnut moikata naapurin koiria 🤦‍♀️ 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 
template base by Designer Blogs