Syyskuun tiivistelmä (2021)

30.9.2021


- Aika samanlaista säätä kuin elokuussakin, enimmäkseen pilvistä ja koleaa, mutta ne harvat aurinkoiset päivät olivatkin sitten ihan extraupeita ja suht lämpimiäkin
- Nätti ruska tänä vuonna
- Keväällä himoitsin Wornalle Hurtan Razzle-Dazzle-valjaita. Jäivät kuitenkin ostamatta, koska Non-Stopit nyt vaan ovat paremmat. Nyt kuitenkin löysin alelaarista sentään yhden tuohon sarjaan kuuluvan kaulapannan! Se mahtuu sekä Pihlalle että Wornalle, voi onnen päivää
- Worna sai myös ihan ikiomat Non-Stop Freemotionit, kun nuo Pihlan omat on edelleen sille kaula-aukon kohdalta hitusen liian isot. Nämä on mainiot sekä retkeilykäytössä, että vetohommissa joissa veto tulee hieman ylhäältäpäin
- Melkeinpä asuttiin pellolla
- Ja eräällä peltolenkillä W tappoi ja söi myyrän(?). En todellakaan antanut sen sitä tehdä, se vaan tapahtui niin nopeasti etten ehtinyt oikein edes reagoida - nappaus, tappopuraisu ja nielaisu, se oli ohi ehkä puolessa sekunnissa. Onneksi madotus on kunnossa eikä tullut suolitukostakaan..
- Käytiin tutkimassa uusia seikkailumaisemia
- Worna kävi uimassa alkukuusta, varmasti olisi käynyt vielä myöhemminkin mikäli siihen hommaan olisi tilaisuus tarjoutunut
- Lulun 12v synttärit tuli juhlistettua
- Käytiin telttailemassa Ohrakoskella
- Koirat pääsivät gourmet-herkuttelemaan kun saivat kippoihinsa viiriäisenmunia
- Kävi pienoinen nappulakatastrofi kun yritin rahdata 20kg napusäkkiä sisälle, ja kopautin sen reunan johonkin ulko-oven luona.. Siitähän se riemu (ja säkki) repesi. Onnistuin pelastamaan suurimman osan karanneista nappuloista, mutta silti vtutti se määrä joka meni harakoille
- Nähtiin pari kuumailmapalloa! Toinen niistä leijui meidän yli, ja W käänteli päätään ihmeissään sen ääniä kuunnellen. Ei pelännyt kuitenkaan. Pihu ei edes reagoinut
- Worna on niiiiiin teini-iän ytimessä. Ai että voi uroskoiran murkkusekoilu olla raskasta, Pajuhan ei "oireillut" tätä ikää mitenkään, joten ei ollut tästä aiempaa kokemusta. Noh, päivä kerrallaan eteenpäin ja silleen
- Otin Pajulta ahmimisenestokipon pois, katsotaan osaisiko taas ainakin hetken syödä normaalista kiposta hotkimatta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 
template base by Designer Blogs