Newsflash

1.10.2016

Hirviömäinen syysflunssa tuli ja kiusasi/kiusaa allekirjoittanutta (flunssat ilmeisesti muuttuu aina vaan rankemmiksi mitä enemmän ikää tulee?), mutta nyt kun oon jotenkuten hyvällä ololla tässä, halusin laittaa pikaisen sekatavarapostauksen tänne näin.

Seuraava postaus liittyykin sitten pentuun joka on jo täällä kotona!



Koirat tuli tosiaan pestyä viime kuun alkupuolella, kesän pölyt piti saada pois (ja samalla sai vauhditettua karvanlähtöä). Pesuoperaatio jännitti tällä kertaa koirien lisäksi mua koska tän uuden kodin suihkutila on niin paljon pienempi kuin ex-kämpässä (se oli ihan omituisen iso se) ja piti olla varovainen ettei koirat pääse ravistellen kastelemaan koko huonetta lattiasta kattoon ja riko siten esim. pesukonetta.

Onnistuin kuitenkin pesemään molemmat varsin näppärästi. Ostin taas uutta shampoota kun se edellinen aiheutti Pepissä niin outoa hilseilyä. Tämä olikin hyvää tavaraa. En huomannut että tuo on jotain tropical-hajustettua, ja yllätyin kun tuoksui ihan siltä kuin olisi hinkannut koiriin jotain hedelmäsosetta.

Ja kyllähän sitten mökötettiin taas. Tuo Pihlan ilme tiivistääkin kaiken mielipahan. On se rankkaa.



Pimeiden iltojen/aamujen lenkkivarustusta on päivitetty vähän. Oon aiemmin ostanut kaikenlaisia pattereilla toimivia vilkkujuttuja jotka sitten lopulta tippuu/hajoaa/jää unholaan pattereiden loputtua kun en muista ostaa niitä helkkarin nappipattereita ikinä.. Nyt hankin tuollaiset vilkkuvalovaljaat jotka saa ladattua USB-johdoilla.

Olisi pitänyt ottaa tuo kuva salamalla niin näkyisi kaikki heijastava krääsä paremmin. On siis vilkkuvaljaat, heijastinliivit, pannat joissa on heijastinreunat ja Pihlan hihnassa on myös heijastinmatskua. Pitäisi näkyä aika hyvin!


Kuvattomat uutiset:
- Takapihapläntti on aidattu jo aikaa sitten. Nurmikko vaan ärsyttää kun sitä pitää vieläkin leikata.. Saisi loppua sen kasvu nyt, on kuitenkin jo lokakuu.
- Keksin keinon miten saan putsattua Pepin korvia ilman että se menee paniikkiin. Odotan että Peppi köllöttää kyljellään rauhassa jossain -> menen toiseen huoneeseen (ettei Peppi näe putsausainepulloa) -> kastelen puhtaan liinan korvanputsausaineella -> palaan Pepin ääreen, silittelen sitä ja sitten siinä samalla hellästi pyyhkien putsailen sitä korvaa joka on "tarjolla". Silloin se ei haittaa Peppiä yhtään, kunhan mitään litkua ei laiteta suoraan sen korviin. Korvatippojen laitto ei siis näin onnistuisi eli edelleen riittää pohdittavaa, mutta ainakin yksi huoltotoimenpide helpottui tämän myötä.

1 kommentti:

 
template base by Designer Blogs