Yleensä nyt sentään pari semiaurinkoista päivää mahtuu joulukuuhunkin, mutta ei tällä kertaa, ellei nämä viimeiset pari viikkoa sitten pääse yllättämään sen suhteen.
Lunta sataa, sitten se saman tien sulaa pois. Tämä kuvio on toistunut tässä taas ties kuinka monta kertaa. En usko, että saadaan valkeaa joulua.
Tavallaanhan tämä ankea meininki sopii tähän suruaikaan, mutta melkoiselta kurjuuden maksimoinnilta tämä on tuntunut. En arvosta.
Tänään oli pakko päästä ulkoiluttamaan kameraa, vaikkei luonnonvaloa taaskaan ollut käytettävissä juuri yhtään. Iloisen harmaita ja kohisevia kuvia lopputuloksena siis, mutta tulipa silti hyvä mieli kun pitkästä aikaa jaksoin raahata kameran ulos asti.
Wornalla on nyt ikää päälle 21 viikkoa. Se on sisäsiisti ja tuhostelee aiempaa vähemmän, tosin tiedän että se homma varmasti alkaa kiinnostaa uudestaan viimeistään kun se pääsee teinihirviövaiheeseen. Hampaat vaihtuu hyvää vauhtia. Tuntuu, että ehkä jopa jonkinlaista järjenjuoksuakin on meneillään, ensimmäinen puolikas herne kasvanut pääkoppaan?
Koipi nousee jo välillä, vähän hämmentyneenä ja horjuen sitä nostelee..
Mitäs muuta sille kuuluu? No, se on tietysti edelleen söpö, leikkisä, utelias ja todellatodella energinen kengurunpoika. Energian lisäksi sillä alkaa olla voimaa. En malta odottaa, että voidaan alkaa treenaamaan valjakkopuuhia! Siihen tosin menee vielä aikaa, antaa pojan kasvaa rauhassa. Onpa aikaa keskittyä käskyjen hiomiseen, vetovaljaisiin totutteluun ja muihin pohjatöihin.
Pyöräkelkka on hengaillut tuolla takapihalla jo kauan, W on siellä päässyt siihen tutustumaan, mutta seuraavaksi sen pitää nähdä se liikkeessä: miltä näyttää, miltä kuulostaa..
Kynsien leikkaaminen sujuu vihdoin! Enää ei tarvitse järkätä sille niitä jokailtaisia lyhyitä totuttelusessioita ja iloita jos saa yhden kynnenkärjen pois, vaan voin leikata sen kynnet (KAIKKI kynnet!) samaan aikaan kuin noiden muidenkin. Mikä tähän läpimurtoon johti? Jaa-a, yhtäkkiä napsuttelu vaan alkoi sujua, vaikka tovin tuntui ettei edistytä siinä ikinä. Takajalkojen kosketteluakin penska sietää jo paremmin.
Ongelmakohtina aika samat jutut, kuin mistä viimeksi penskan kuulumisissa kirjoitin:
- Lasten ja koirien ohittaminen hihnassa on välillä melkoista sirkusta. Joskus saan sen namittaen kulkemaan ohi nätisti, mutta jos se ehtii menemäään siihen hinkuturboriehumisvaiheeseen, siihen ei saa mitään yhteyttä. Sehän ei räyhää, kyse on vaan siitä että "MÄ HALUAN MENNÄ MOIKKAAMAAN NOITA NYT HETI NYT NYT NYT MOIIII". Pitää hienosäätää namitusta, ja ennakointi on taas kova sana. Aikuisiin ihmisiin se ei reagoi mitenkään (paitsi jos puhuvat hands free-puhelua äänekkäästi, ja W luulee että puhuvat hälle..), ja irtiollessaan ei piittaa muista koirista. Jos jotain positiivista, niin ainakin se on toistaiseksi lopettanut hihnassa jumittamisen.
- Autosta ulostautuminen pitää saada fiksummaksi, ihan liian kovalla vauhdilla se rysäyttää itsensä sieltä pihalle.
Viimeisin "rakennekuva". Korkeutta oli kotimittauksella n. 55cm, painosta ei mitään hajua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti