Joulukuun siluetit

21.12.2016


Pitkästä aikaa siluettikuvia. Pajun kuvat vaan näyttää vähän hassulta kun en hoksannut ottaa siltä tuota hupparia pois (se on muuten uusi hankinta!).

Pienen pientä päivittelyä vielä ennen joulupostausta:

- Pihlaa riivaa taas valeraskaus. Ruokahalu loistaa poissaolollaan ja jotain pentupesää pitäisi saada kaivaa ja sisustaa..

- Paju kävi pari viikkoa sitten rokotettavana ja meidän pöytätreeni oli tuottanut tulosta. Tällä kertaa ipana ei painautunut kauhuissaan pöytää vasten, vaan seisoi siinä ihan omilla pikku jaloillaan vaikka vähän vielä jännittikin. Ja kovasti yritti taas ottaa rokotuksen vastaan hiljaa "ei tunnu missään"-tyyyliin, mutta nythän tuli piikissä tujumpaa tavaraa joten vähän piti kiljaista. Voi pientä.

- Musti&Mirri-pentutreffeillä on käyty. Nyt jää joulun takia treffit pois joksikin aikaa, mutta onneksi me saadaan vielä tammikuun ajan käydä siellä.
Paju on vähän hölmö otus. Nykyään se on siellä sellainen että myymälän puolella hihnassa se on ihan innoissaan ja haluaisi käydä tutustumassa muihin pentuihin, mutta leikkikehässä se alkaa nössöilemään eikä halua ottaa mitään kontaktia muihin, odottaa vaan että se nostettaisiin pois sieltä. Toimin ohjaajan neuvojen mukaan, en roiku siinä kehän reunalla sitä lohduttamassa vaan seison kauempana ja annan sen olla siellä vaan. Oon toivonut että sinne tulisi vaalea mopsinpentu, ehkä Paju voisi sen kanssa leikkiä..


<3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 
template base by Designer Blogs