Kysymyspostaus & linkkaa blogisi

12.1.2017


Kokeilenpa laittaa kysymyspostauksen käyntiin, edellisestä onkin jo melkein kaksi vuotta. Kysymykset voivat liittyä koirajuttujen lisäksi vaikka kissoihin, kirjoittajaan, blogiin.. Kunhan asiallisina pysytään.

- - -

Samalla tämä olkoon meidän blogin ensimmäinen linkkaa blogisi-ruinaus. Lukulistani voi oikeastaan aika paksusti, mutta aina on kiva löytää uutta luettavaa.

Blogeja saa linkittää vaikkei keksisi kysymyksiä.

Kaikenlaiset koira/kissablogit kelpaavat, mutta erityisesti kiinnostaa nämä sisältöön liittyvät ominaisuudet:

- Blogit joissa näkyy lemmikkien arkielämääkin eikä pelkkää treeni/kisa-asiaa
- Sisäkissat
- Sekarotuiset koirat (varsinkin molossirotujen sekoitukset ja kaikenlaiset huskymixit)
- Nämä rodut: tanskandoggi, bullmastiffi, isosveitsinpaimenkoira, amerikanbulldoggi, rhodesiankoira, siperianhusky, alaskanhusky, englanninvinttikoira, saluki, chihuahua, mopsi
- Harrastuksina (oli harrastus sitten tavoitteellista tai ei) vetolajit, jäljestys, retkeily/vaellus, mätsärit, ratajuoksu

Tätä postausta koristaa Pepin, Wiliman ja rullatun maton söötti yhteiskuva vuodelta 2012. Löysin tuon jostain kuvakansioiden syövereistä ja oli suuri vääryys että se oli jäänyt laittamatta nettiin!

POSTAUS SULJETTU, KIITOS! Vastauspostaus on työn alla.

10 kommenttia:

  1. Kysymys:
    Miten päädyit niinkin erilaisiin koiriin kuin kaksi isoa sekarotuista ja yksi pieni rotukoira?

    Ja blogimainostus:
    kirputtaja.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Ai huskymixit? No meiltä löytyy! Valjakointia myös luvassa ;)
    http://pohjanhurtat.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Onko sinulla suosikkirotuja jos niin mitä ja miksi? (3kpl)
    Harrastukset koirien kanssa?
    Mitä koirasi syövät?

    Minkälaisia blogeja tykkäät lukea? Mitä et?

    Meidän blogi löytyy osoitteesta siperianpystykorvia.blogspot.com
    (Husky ja lajeina vetäminen sekä jäljestys)

    VastaaPoista
  4. * osoite siis siperianpystykorvia.blogspot.fi

    VastaaPoista
  5. Olen niin kovin huono keksimään kysymyksiä..
    Oletko harkinnut pitkäkarvaista koiraa?
    Minkälaisessa talossa/asunnossa asutte?

    Meiltä löytyy 3 kipaletta pienpystykorvia;
    http://tassujentaikaaspitz.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  6. Mikä bloggaamisessa on parasta?

    Blogi:
    Veera visioi

    VastaaPoista
  7. Kysymys: Laji, jonka haluaisit koirasi/koiriesi kanssa aloittaa?

    Blogini on vielä uusi ja varsinainen ulkoasu kesken, mutta linkitetäämpä silti. Kotikoira, jonka kanssa käydään niin mätsäreissä kuin agilityssä omaksi ilokseen. Tosin nyt kevääksi/kesäksi suunnitteilla parit viralliset näyttelyt, joita jännitetään, kun ei tuo kotikoira ole lähiseutuja kauempana käynyt!

    www.lepatinkorvan.blogspot.fi

    VastaaPoista
  8. Yksi kysymys tuli mieleen tästä kyseisestä postauksesta! Vilkaisin noita sinua kiinnostavia rotuja ja aloin miettimään, että mikä kyseisissä roduissa viehättää - osan välillä on kuitenkin aika suuret eroavaisuudet niin ulkonäössä, kuin luonneominaisuuksienkin puolella?

    Miten muistat kuvata koiriasi? Mulla itselläni on suurena ongelmana se, että en vaan millään muista kaivaa sitä puhelinta taskusta ja edes yrittää ottaa kuvia koirista... Vinkkejä? :D

    http://team-whoopsadaisy.blogspot.fi/

    Ja meidän blogi! Nyt lumien sulettua lähteeä käyntiin sellaiset kunnon jäjestys-talkoot, että oksat pois! Siitä siis yritän kirjoitella hieman enemmän ja tehdä jälkikarttoja yms. Analysointia siis luvassa :D Meillä on ollut viime vuonna pääpaino treenipostauksissa, mutta tälle vuodelle yritän saada kirjoitettua hieman enemmän arkisiakin asioita. Pitää vaan keksiä, että mistä sitä kirjoittaisi ja miten :D

    VastaaPoista
  9. Kirjoitan Suden Huudon nimistä blogia jossa päätähtinä siperianhusky siskokset, sekä australianpaimenkoiran pentu Jax. Meidän blogissa mennään nyt aika pentu, sekä mietepainotteisesti, koska kovin paljon on tapahtunut lyhyessä ajassa. Vetoa treenailen epäonnesta johtuen toistaiseksi vain toisen siperialaisen kanssa. Haaveissa on kuitenkin saada joskus vielä oma pieni valjakko kasaan, sekä kokeilla Jaxin kanssa eri lajeja.
    Mätsäreissä käydään oikeastaan aina kunhan vaan lähelle osuu ja retkeilemään päästään taas, kun ilmat sallivat. :-)
    https://sudenhuudon.blogspot.fi/

    Mikä kiinnostaa huskyissa, entäpä mikseissä?
    FCI lempparit?
    Mitä olet mieltä paperittomista koirista?
    Entäpä mitä mielipiteitä ja mietteitä herättää ns. työkoiran ottaminen seurakoiraksi? Esimerkiksi metsästysrotuisen tai juurikin vetokoiraksi jalostetun rodun.
    Mitkä koet vahvuuksiksi ja mitkä heikkouksiksesi koirien omistajana/kouluttajana?

    VastaaPoista
  10. Millainen olisi mielestäsi luonteeltaan ideaalinen koira? Jos mietitään vaikkapa luonnetestin ominaisuuksia, terävyyttä, kovapäisyyttä, viettejä yms.

    Pehkon Elämää
    Arkea ja monipuolista harrastamista pitkäkarvaisen collien kanssa, suuria haaveita ja tuskailua ensimmäisen oman koiran kouluttamisesta, kuvia ja videoita. Kovasti mua toi canicross kiinnostaa ja ehkä sitä kautta sitten jotkut muutkin vetolajit, mutta toistaiseksi on jäänyt aikalailla suunnittelun tasolle :D

    VastaaPoista
 
template base by Designer Blogs