Heinäkuun tiivistelmä (2021)

31.7.2021


- Helteet jatkuivat sinnikkäästi. Oli muutama viileämpi päivä ja vettä satoi enemmän kuin viime kuussa, mutta helle oli silti se hallitseva säätila
- Worna ui edelleen mielellään, ja uiminen olikin pahimpien hellepäivien ensisijainen liikuntamuoto
- Yhteislenkkeiltiin kaverien kanssa
- Ötökköjen, varsinkin hyttysten, määrä laski siedettäväksi. Jotain hyötyä kuivuudestakin
- Worna täytti 1v. Se sai lahjaksi 10m jättiflexin ja uuden uimalelun, molemmat testattiin ja todettin hyviksi ostoksiksi
- Teini kävikin sitten hetipian 1v-rokotuksilla. Se oli mulla aamun töissä mukana ettei tarvinnut erikseen hakea sitä kotoa. Käyttäytyi kelvollisesti sekä työmaalla että lääkärissä, ei edes huomannut pistoa. Lääkärin mukaan se ei ole liian hoikka, ja on se onneksi syönytkin suht hyvin nyt viime aikoina
- Myös mun synttärit oli tässä kuussa
- Vuosittainen Reposaarireissu toteutui haasteista huolimatta
- Lähestulkoon asuttiin koirapuistossa, kun siellä oli jatkuvasti paikalla niin hyvää seuraa
- Ikänsä puolesta museoon kuulunut, mutta hyvin palvellut armas blenderini tuli tiensä päähän kun alkoi sylkeä kipinöitä ja savua kesken hommien. Sain kuitenkin synttärilahjaksi uuden blenderin, joten nyt kaikki on taas reilassa! Koiriinhan tämä liittyy siten, että täällä meillä blenderi jauhaa usein Kongientäytteitä 😅
- Mulla oli pientä lomantynkää, se meni rennosti toistaiseksi viimeisistä hellepäivistä "nauttien"

1 kommentti:

 
template base by Designer Blogs