Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruokinta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruokinta. Näytä kaikki tekstit

6.6.2020

DIY: uunissa kuivatettua nokkosjauhetta koirille

Nokkonen. Siitä saa monenlaisia vitamiineja ja hivenaineita. Se tekee hyvää nivelille, turkille ja iholle.. Tai sitten siitä saa vain rautaa ja hiilihydraatteja. Oli miten oli, jos tykkää yrtti-ituhippeilystä ja näpertelystä, tästä saa pienen projektin itselleen.

Nokkosia voi kuivattaa myös ilman uunia, mutta itse suosin tätä metodia. Kiertoilmauuni on ilmeisesti paras tähän hommaan, mutta en moista omista, ja silti kuivatus onnistui muitta mutkitta.








1. Kerää nokkoset. Löytyy kaikenlaisia ohjeita siitä, mistä kohtaa kasvista kannattaa ottaa kiinni välttääkseen paukamat, mutta helpointa on turvautua suojahanskoihin. Nokkoset kannattaa kerätä paperipussiin, siellä ne viihtyvät parhaiten.

Nokkoset kuivuvat kasaan uunissa, joten aika paljon niitä saa poimia, jotta valmista kuivaa tavaraa tulisi enemmän kuin kourallinen.

Tämä puuha kannattaa ajoittaa kevääseen/alkukesään: nuoret nokkoset ovat parhaita ravintoainepitoisuuksiltaan. Isoja, kukkivia yksilöitä on enää turha kerätä.

2. Huuhtele nokkosista pois mahdolliset mullat, roskat, ötökät jne.

3. Asettele nokkoset varsineen kaikkineen uunipellille leivinpaperin päälle. Ohut, tasainen kerros kuivuu nopeiten.

4. Säädä uuniin lämpöä noin 100 astetta tai vähän alle.

5. Laita nokkoset uuniin keskitasolle, jätä uunin luukku vähän raolleen. Voit käyttää vaikka lusikkaa pitämään luukkua auki, jos se ei muuten pysy. Luukun auki jättäminen on tärkeää, jotta kosteus pääsee pakenemaan sitä kautta.

6. Käy välillä kääntelemässä nokkosia, samalla voit tarkkailla niiden kuivumisprosessia. Kun alkavat olla niin kuivia että murentuvat kosketuksesta, on aika ottaa ne pois uunista. Laitoin välillä aika paksusti nokkosia pellille, ja koko satsin kuivumiseen meni noin 1h 15min.

7. Anna nokkosten jäähtyä hetki, sitten voit alkaa murentamaan niitä jauheeksi. Itse tein vaan niin, että käänsin/taitoin leivinpaperin nokkosten päälle ja painelin kädellä ja jämäkän juomalasin pohjalla kasvit hyvinkin hienoksi pölyksi. Nokkoset voi toki myös laittaa vaikka muovipussiin muussattavaksi. Tässä vaiheessa voi myös nyppiä jauheen seasta pois paksuja varrenpaloja, roskia, muiden kasvien osia, jne., mikäli niitä vielä löytyy.

8. Kaada valmis jauhe kannelliseen purkkiin. En osaa sanoa kauanko jauhe säilyy, mutta kuivasta tavarasta kun puhutaan, niin ei se kovin nopeasti pilalle mene.

9. Näille omille isoille koirilleni (25kg & 35kg) annan yhden teelusikallisen päivässä, chihu (2,5kg) taas saa just ja just teelusikan kärjen verran. Ekalla kerralla kannattaa tietysti koiran koosta riippumatta antaa jauhetta vain vähän, pieni maistiainen, jotta näkee reagoiko koiran vatsa/iho siihen jotenkin negatiivisesti.

10. Voit käyttää jauhetta itsekin, heitä vaikka vihersmoothien sekaan tai paista nokkoslettuja.

16.6.2018

Häpeämätön voittoleijunta



Kuolanaamaakin kiinnostelee että mitä sieltä laukusta paljastuu...

Pakkohan tälle oli saada tehdä oma pikku postaus että pääsee kunnolla hehkuttamaan.

Osallistun harvoin arvontoihin koska olen perusluonteeltani pessimisti enkä usko voittavani ikinä esim. mitään.

Jokunen tovi sitten kuitenkin päätin pitkästä aikaa edes kokeilla arpaonneani, kun Purematta Paras-blogista löytyi arvonta, jossa palkintona oli lahjakortti Best In-koiranruokiin. Mun piskit tykkää ko. merkin sapuskoista tosi paljon, ja mietin että olisi mahtavaa päästä lahjakortin turvin kahmimaan ruokapötköjä säilöön.

Ja mähän sen arvonnan lopulta voitin! Tämä tieto oli oikein mukava yllätys kahvitauolla nettiä selaillessa.

Tänään ehdin vihdoin käydä käyttämässä lahjakortin. Ehkä noin 15 minuuttia seisoskelin koirain kylmähyllyn edessä pohtimassa ja laskemassa että mitä ottaisin ja kuinka paljon.
Kassatyöntekijä oli vähän ihmeissään kun hänelle lahjakortin ojensin, ei ollut koskaan nähnyt vastaavaa. Vähän pelkäsin että alkaako joku älytön selvityssoittelurumba ja tukin kassan pitkäksi aikaa, mutta lopulta homma olikin ihan simppeli eikä mitään kaaosta tullut.

Saalis:
3 x lohimureke-tuoreruokapötkö
3 x kanamureke-tuoreruokapötkö
1 x porokiusaus-tuoreruokapötkö
3 x sika ja nauta-raakalihapötkö

Keskityin tuoreruokapötköihin koska, hmm, oli vain sellainen fiilis nyt. Lohipötköt ovat Pajulle (se tulee syömään näitä kauan!), kanapötköt Pihlalle, sika-naudat Pepille. Poropötkön jaan puoliksi Pihlalle ja Pepille, Pajun harmiksi siinä on sikaakin seassa.

Lahjakortin arvosta jäi käyttämättä vain 10 senttiä, että ihan hyvin meni siinäkin mielessä. Jee!

26.9.2017

Kuvasatoa


Eipä tässä taas mitään suuria uutisia ole kerrottavana, kunhan nyt kuvia halusin postata jotta blogi pysyy edes jotenkuten hengissä.
Normaalia arkea elellään ja kovasti odotellaan että koska päästään/päästäänkö sänkipeltoilemaan.. Täällähän taas vaihteeksi kylmyys ja sateet lykkää peltojen parturointia.

Pari sekalaista juttua:
- Pajun iho-ongelmat on saatu kesytettyä. Sopiva ruokavalio on koostettu kesän eliminaatiokuurien tulosten perusteella. Penska pystyy jopa syömään nappulaa!
- Oon nyt vasta innostunut Instan Stories-ominaisuudesta ja nykyään sinne tulee heitettyä sellaisia kännykkäräpsyjä joilla ei halua feediä sotkea. Meidän tilin nimi on vähän vaihtunut (@pihpeppaj) ja tulee vaihtumaan vielä uudestaankin kunhan vaan keksin jonkin uuden, paremman nimen..

Pajun uusi pimeiden aamu/iltalenkkien varustus:


...Eli heijastinhuivipanta ja vilkkuva valoriipus. Näiden lisäksi on myös heijastinvaljaat.
Oli hankalaa löytää riipus jossa olisi lyhyt tuo kiinnitysrinkula, liian pitkällä ketjulla varustettu valo kun olisi ollut Pajun tiellä sen liikkuessa.

Uudet vapaastijökötyskroppakuvat kaikista:

6v 8kk


4v 4kk


1v 1kk

Ruoantestaushommia


Mulla on ollut kauhea kriisi tämän uuden kotimaisen nappulan suhteen: toisaalta kotimaisuus on mahtava asia jota haluaa tukea, mutta sitten taas tämän sapuskan sisältö ei tehnyt suurta vaikutusta. No, ostin nyt ainakin tämän yhden säkillisen tytöille kokeiluun vihdoin ja viimein.

Vasta muutamia päiviä tätä on lapattu kippoon lihojen kylkeen, ja hyvin se ainakin maistuu (tai no, Pihla skippaa aterian välillä, mutta se tekee samaa muunkin ruoan kanssa). Heti kun kaadoin pussin sisällön säilytyskippoon, menivät tytöt haistelemaan sitä todella kiinnostuneina.

Monet tätä koirilleen syöttäneet ovat valittaneet jätösmäärän kasvusta, mutta itse en ole joutunut keräämään sen enempää sontaa kuin aiemminkaan. Vaikuttaisi siis siltä että mun koirille tämä ei ole läpipaskottavaa tavaraa.

Kännykkäkuvia muuten vaan


28.5.2017

Viivettä


No niin, josko nyt ei enää sataisi lunta hetkeen. Tuntuu todella oudolta kun keskellä toukokuista päivää alkaa sankka lumisade. Kun toivon lunta, sitä ei tule - ja kun sitä ei enää tarvitsisi tulla, niin... 😑

Luonto on kyllä monessa asiassa myöhässä nyt tuon pitkän kylmyyden takia, vasta vähän aikaa sitten alkoi kunnolla maisemat vihertämään ja muutenkin on niin jotenkin alkutekijöissään kaikki, että on vaikea uskoa että kesäkuu alkaa ihan just.

Jospa nyt taas siirryn säähuomioista koirajuttuihin vaikkei paljoa päivitettävää olekaan:

- Juoksut molemmilta nartuilta ohi, Pihla siirtyy/on siirtynyt seuraavaksi valeraskaussekoiluun. Turvonnut olemus siis on ja pysyy vielä jonkin aikaa + masis siihen päälle + pian alkanee kaivamaan sohvaan pesää mielikuvituspenskoilleen..
- Leikkauksen vaikutukset alkaa näkymään Pajussa, ruoka maistuisi turhankin hyvin ja on vähän lihonutkin (tosin sen luikerokropassa se ei vielä näy haitallisesti). Vaikuttaisi siltä, että maaninen narttujen kyttäys stoppasi kuten toivoinkin, mutta sen näkee kunnolla varmaan vasta seuraavan kerran kun likat lähtee juoksuilemaan
- Paju on vähänniinku peurapohjaisella eliminaatiokuurilla, kutinaa ilmenee, vaikuttaisi siltä että joku ruoka-aine ei nyt sovi sille. Loiset sun muut on nyt suljettu pois aiheuttajista, seuraillaan ja tutkitaan että miten ruokavalion muutos vaikuttaa.
- Meidän arkirutiinit muuttuivat, on aikaisempaa aamuherätystä ja enemmän yksinoloa (ei kuitenkaan normaalia työpäivää enempää). Hyvin on sujunut. Paju viettää yksinolot edelleen varmuuden vuoksi eri huoneessa, mutta ei se vietä koko päivää ypöyksin, vaan puolet päivästä on äiteen mopsien seurana kun kiikutan sen sinne
- Note to self: Pajulle pitää ostaa uusi sadetakki, se pinkki haalari on nyt liian kireä. Viimeisimmällä M&M-visiitillä löysinkin jo hyvän ehdokkaan, mutten halunnut sokkona ostaa sitä, pitää viedä penska sitä sovittamaan


- Nemo on ollut meillä kyläilemässä jonkin aikaa, tulevalla viikolla palailee kotiin. On se vaan niin helppohoitoinen papparainen ja niin söpökin vielä 😍

6.12.2016

Plusmiinus



Hyvää itsenäisyyspäivää!


Täällä lämpötilat ja lumitilanteet jojoilee taas ihan miten sattuu. Ensin tulee lunta urakalla, mutta heti lumisateen loputtua mennään plussalle ja lopulta jäljelle jää vain ohut kerros rumaa vetistä lunta (+ hirvittävät määrät jäätä kun seuraava pakkasaalto iskee). Siis tismalleen tämä kuvailemani tapahtumien sarja on käyty läpi jo monta kertaa ihan viime viikkojen aikana! No, toivottavasti jouluna olisi edes tämän verran lunta kuin nyt on.

Listamuodossa loput asiat,
- Pihla on nykyään ihme pissanpihtailija aamuisin. Vain ja ainoastaan aamuisin. Ei meinaa millään mennä pissille, ja jos erehdyn turhautumaan (vaikken näyttäisi sitä mitenkään), niin sitten se pihtailee vielä kauemmin. Ärsyttävää. Oon nyt kehunut sitä ihan kuin jotain pentua kun se viimein tulee hoidettua. Luulisi, että nukutun yön jälkeen haluaisi käydä vessa-asioilla mahdollisimman nopeasti.

- Meillä on Pajun kanssa sopimus että jouluun mennessä Kaoottinen Pentuhuone palaa alkuperäiseen muotoonsa eli olohuoneeksi. Matot takaisin lattialle jne. Nyt vaikuttaa siltä että voi onnistuakin, poika on jo "yökuiva" ja vahinkojakin sattuu harvoin.

- Eräänä viikonloppuna tosin puski puppy blues päälle vahvasti kun penska onnistui lirauttelemaan sisälle monta kertaa vaikka vein ulos just yhtä säännöllisesti kuin ennenkin. Sen lisäksi vekara oli sitä mieltä että lol äksdee nyt ei muuten syödä mitään, ja sehän on hirveän kivaa kun tuollainen jo valmiiksi pikkuinen otus päättää näännyttää itseään. Onneksi asiat palasivat raiteilleen ja ruoka maistuu taas.

- Ruoasta puheen ollen, mä en enää ole yhtään uskollinen millekään tietylle nappulamerkille. Ostan milloin mitäkin esim. tarjousten perusteella (on tosin olemassa nappuloita joihin en koske vaikka kuinka halvalla saisi..). Eipä tästä vaihtelusta näytä olevan mitään haittaa, vatsat toimii kaikilla eikä näy mitään iho-oireilua taikka muutakaan tavallisesti poikkeavaa.
Tällä hetkellä on kokeilussa PrimaDog jota etenkin Paju rakastaa. Se tuleekin syömään sitä vähän kauemmin koska sen säkki tyhjenee hyvin hitaasti.

- Piti ostaa uutta sinkkivalmistetta kun edellinen NutraZinc-puteli tyhjeni. Kauan se kestikin. Nyt päätin tilata Vidan vahvaa sinkkiä, sitä kun on niin kovasti kehuttu koirapiireissä.

- Mitäs Pajun kanssa on treenattu.. Istumista, paikka-käskyä, pöydälläseisontaa, hihnakävelyä..
Näistä huonoiten sujuu tuo hihnassa meno, en ymmärrä mikä siinä niin nyppii. Poika jumittaa hihnassa, ottaa pari askelta ja sitten taas jumitetaan ja inistään. Ennen lumien tuloa tämä sujui paremmin. Irti tuo kulkee ja seuraa oikein kivasti, mutta pakko siihen hihnaankin on tottua kun ei aina voi viipottaa irti.
Kestän kyllä tuon jumittamisen, mutta kylmät kelit hankaloittaa tilannetta kun ei me voida kovin kauaa tuolla seisoskella, pikkuelukka jäätyy. Siispä pienissä pätkissä jatketaan, ehkä se joskus sujuu.

- Metsässä ja koirapuistossa ollaan käyty kaikin, koirapuistosta Paju tykkää ehkä vähän enemmän kun siellä lumi on tamppaantunut tasaiseksi eikä joudu rämpimään syvemmässä.. Tuolla meidän vakiopuistossa vaan ei ole erikseen puolia isoille ja pienille, joten ruuhka-aikaan ei pikkujäbää sinne viitsi viedä ettei vaan tallaudu.

- Kuten kuvista näkyy, napero on saanut omat tossut ja niitä on sovitettu vaihtelevalla menestyksellä. Etujaloissa pysyvät jotenkuten, takajalkoihin ainakin pitää keksiä joku systeemi jolla pysyvät jaloissa ilman että kuitenkaan verenkierto lakkaa tai muuta mukavaa.

- Paju on keksinyt nylkyttämisen jalon taidon, Waltteri-parka on sen ykkösuhri. Se on poijjaan mielestä kivointa puuhaa ikinä ja on ihan tyhmää kun ilkeä ihmisolento aina sanoo ettei sitä muka saisi harrastaa!